Pottukoira.fi -sivusto on täysin epävirallinen Pottukoiran seuraajien ylläpitämä sivusto. Jos huomaat asiavirheitä tai haluat lähettää palautetta niin ole yhteydessä info@pottukoira.fi
Kiuruvedeltä kotoisin oleva Jouko Kärkkäinen, eli tubettajamaailmassa tunnetummin Pottukoira, on ehtinyt herättää vuosien saatossa hämmennystä niin seuraajiensa joukossa kuin heidän ulkopuolellaankin. Mies on ehtinyt päätyä myös uutisten otsikoihin tapahtumissa, jotka jättävät monille enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tässä artikkelissa uppoudumme syvemmin Kärkkäisen, eli Pottukoiran, taustaan ja elämään sekä enemmän tai vähemmän jännittäviin käänteisiin, jotka ovat kieltämättä saaneet yhtä monet nauramaan kuin kohottamaan kulmiaan.
Kuka on mies Pottukoiran takana?
Kiuruvedeltä kotoisin oleva Jouko Kärkkäinen oli tuskin tunnettu kotiseutujensa ulkopuolella ennen vuotta 2013, jolloin hän aloitti ensimmäisen vlogin, eli videopäiväkirjan, julkaisemisen. Tuolloin Youtube ei ollut ehtinyt nousta vielä yhtä suureen suosioon kuin se on tänä päivänä erityisesti nuorten keskuudessa, kun puhutaan sosiaalisesta mediasta ja sisällöntuotannosta. Voisi melkeinpä sanoa, että tuolloin reilu kolmikymppinen Kärkkäinen oli ensimmäisten joukossa murtamassa Youtuben saloja ja tuomassa ääntään esille hassunhauskalla savolaisella murteellaan ja hieman oudolla ajatuksenjuoksullaan.
Pottukoira-nimellä kulkeva, tänä päivänä jo reilu nelikymppinen mies aloitti sosiaalisen median tuottamisen silkassa kokeilumielessä. Tuolloin IT-alalta työttömäksi jäänyt Kärkkäinen sai lievästi sanottuna hullun ajatuksen alkaa kuvaamaan videoita omasta elämästään ja seikkailuistaan erilaisille videoalustoille, mutta se lienee varmaa, että mies on tuskin osannut mielessään kuvitella, millaiseen maanlaajuiseen maineeseen hän vielä videoillaan ehtisi nousta.
Alussa Kärkkäisen videot hakivat vielä jalansijaa, ja Youtube-kanavan ensimmäisiä videoita alkoi ilmestyä sosiaaliseen mediaan hänen omasta arjestaan. Yhdessä videossa hän syö muun muassa todella tulisia chilejä itkien ja räkien kuin pieni lapsi, mutta syystä tai toisesta, video viehätti katsojia omituisuudellaan ja masokistisuudellaan, ja pian video oli ehtinyt kerätä jo kymmeniä tuhansia katselukertoja. Muita videoita Kärkkäinen teki muun muassa Menthos-karkkien ja Coca-Colan yhdistämisestä, ihon kotitekoisesta lävistämisestä sekä teknisten taitojen esittämisestä, joiden uskotaan juontuvan miehen IT-taustasta. Tietotekniset taidot lienevät olleen osasyynä myös miehen suosittuihin vlogeihin.
Todellinen läpimurto Kärkkäisen hyvään alkuun lähteneellä Youtube-uralla on kuitenkin ollut hänen Tarinanurkka-videonsa, jotka alkoivat levitä netissä ja sosiaalisessa mediassa lähes kulovalkean tavoin. Tarinanurkka-nimi juontuu siitä, että näillä videoilla mies rupattelee arkisesti elämänsä pienemmistä ja suuremmista käänteistä, lemmenseikkailuistaan sekä pohtien ja ihmetellen maailmanmenoa yleisellä tasolla.
Tarinanurkka-videoita voidaan kuvailla sensuroimattomiksi, rääväsuisiksi ja hullunkurisiksi videoiksi, joita yksikään vanhempi ei haluaisi perheen nuorimmille näyttää. Pottukoiran hassunhauska ja rento Savon murre veti kuitenkin katsojia puoleensa ja Tarinanurkka-videot alkoivat kerätä tuhansia uusia seuraajia ympäri Suomea.
Uransa alkutaipaleella Kärkkäinen avaa Ylen haastattelussa ajatuksiaan ensiaskelistaan Youtube-tähtenä ja kertoo miettineensä aluksi, kehtaisiko julkaista tämäntyyppistä sisältöä kaikkien silmille sosiaalisen median maailmassa. Rohkeus, tai kenties välipitämättömyys tuntemattomien mielipiteitä kohtaan, sai kuitenkin miehen uskaltautumaan ja loppu onkin sittemmin historiaa. Kärkkäinen onkin useaan otteeseen kommentoinut videoidensa sisältöä toteamalla, että mikäli joku “asiata haluaa kahtoa, voi kahtoo uutisia”.
Jo alkuaikoina, vuonna 2014, Kärkkäiselle oli Vlogit.fi-sivuston ylläpitämän laskurin mukaan ehtinyt kertyä yli 16 000 vakituista seuraajaa ja hänen videoitaan oli katsottu yli kaksi miljoonaa kertaa. Hänen videobloginsa ovat olleet useampaan otteeseen myös Suomen katselluimpien videoiden joukossa. Tänä päivänäkin Kärkkäisellä on lähes 63 000 seuraajaa Youtubessa, yli 42 000 seuraajaa Instagramissa sekä omat nettisivut, jotka kulkevat nimellä Spurgu-TV.
Miljoonan katselukerran rajapyykki on jotain, mitä suurin osa Youtube-videoista ei koskaan tule saavuttamaan. Vaikka maailmanmaineeseen nousseiden kansainvälisten bändien tapauksessa tällaisen rajan ylittäminen on yhtä helppoa kuin heinänteko, monet suomalaiset tubettajat ja erityisesti työttömät kiuruveteläiset, reipasta Savon murretta puhuvat keski-ikäiset miehet tuskin osaavat edes unelmoida tällaisista saavutuksista.
Kärkkäinen on kuitenkin näiden suomalaisten joukossa, ja miehen mukaan myös hänen faninsa ovat osoittaneet tietyllä tapaa samantyyppistä käyttäytymistä kuin suurten rocktähtien uskollisimmat fanit. Iisalmen keskustassa mies on tunnettu ja hän on joutunut usein pysähtymään jakamaan nimikirjoituksia. Nimikirjoitusten lisäksi myös tarrat ja yhteiskuvat ovat olleet kysyttyjä fanien keskuudessa. Ovatpahan Kärkkäisen fanit tuoneet miehen kotiovelle myös lahjoja, kuten energiajuomaa, tupakkaa, nuuskaa, hampurilaisia, makaronia ja tietysti – mitäpä muutakaan kuin pottuja. Koiria ei kuitenkaan ole ainakaan meidän tietojemme mukaan vielä miehen lahjojen joukosta löytynyt ja ehkä parempi näin!
Kärkkäinen itse vierasti alussa perinteisen suomalaisen miehen tapaan julkisuutta ja esilläoloa, mutta siihen mies on onneksi ehtinyt vuosien saatossa totutella. Kärkkäinen oli myös alussa päättänyt olla tuomatta henkilöllisyyttään julkisuuteen, sillä jo tuolloin alalla kokeneemmat vlogien tuottajat olivat sitä mieltä, ettei oman nimen julkaiseminen turvallisuussyistä kannata. Kärkkäisen henkilöllisyys tuli kuitenkin julki Iisalmien Sanomien haastattelussa hänen ensimmäisten videoidensa noustessa suosioon, ja pian miehen oven taakse alkoikin ilmestyä väkijoukkoja pyytämässä nimikirjoituksia, tarroja ja yhteiskuvia.
Aivan kaikki lahjat eivät suinkaan ole olleet niin harmittomia kuin vaikkapa perunat ja makaroni, sillä Kärkkäinen on puhunut Youtube-kanavallaan myös hieman erikoisemmasta lahjasta, jonka hän kertoi saaneensa postilaatikkoon seuraajaltaan. Paketista löytyikin jotain, minkä Kärkkäinen päätti kiikuttaa poliisin haltuun ja mies paljastaa Youtube-videollaan lahjan olevan kasvi, jonka Kärkkäinen sanoi tunnistaneensa kannabikseksi sen hajun perusteella. Videollaan Kärkkäinen kertoo konsultoineensa ystäviä kirjelähetyksen sisällöstä lähettämällä heille kuvia, ja ystävät olivat heti sitä mieltä, että kyseessä saattaisi olla marihuanaa. Ystävien epäilysten ja marihuanalle ominaisen hajun perusteella Kärkkäinen kertoo kiikuttaneensa lähetyksen suoraan poliisille, sillä hänelle heräsi nopeasti myös epäilys siitä, että kasvin lähettäjällä saattaisi olla pahat mielessä, ja että tämä voisi yrittää myöhemmin ilmiantaa Kärkkäinen poliisille kertomalla, että miehen hallussa on laitonta huumausainetta.
Kun Kärkkäisen henkilöllisyys tuli tubettajan alkuaikoina julkiseen tietoon, mies perusti faneilleen erillisen fanipostiosoitteen ja jopa fanipuhelimen, jonne innokkaimmat seuraajat pystyivät soittamaan ja kyselemään miehen kuulumisia. Virallinen fanipostiosoite lopetettiin kuitenkin vuosia sitten ja tämänkin lähetys oli toimitettu suoraan Kärkkäisen omaan postilaatikkoon, jonne miehen sanojen mukaan on ehtinyt kertyä vuosien varrella muitakin lahjoja.
Vaikka julkisuus on tuonut mukanaan ilmaista tavaraa, mainetta ja mammonaa, suositun videobloggarin harteilla painaa myös esillä olemisen pimeä puoli, eli ne, jotka eivät ole aivan yhtä innoissaan siitä, miten kiuruveteläinen keski-ikäinen mies sekoilee julkisesti. Kärkkäisen uran alussa vihamiehiä kertyi enemmän, mikä johtunee ainakin osittain siitä, että ilmiönä Pottukoira oli niin uusi juttu ja keräsi siksi enemmän sekä yltiöpositiivisia että yltiönegatiivisia reaktioita. Vuosien saatossa vihamiehet ovat kuitenkin ehtineet jo kyllästyä Pottukoiran hulluihin videoihin ja toinen toistaan omituisimpiin tempauksiin.
Julkisuuden pimeä puoli voi kuitenkin äityä vaaralliseksi ja myös Kärkkäinen ymmärsi heti uransa alussa, että vihamiehiä saattaa kertyä. Jotkut vloggarit ovat joutuneet jopa lopettamaan uransa uhkailun takia, mutta Kärkkäinen itse on jatkanut porskuttamista eteenpäin. Hän on kuitenkin kertonut aikaisemmin saaneensa vihamiehiltään tappouhkauksia, ja valitettavasti myös hänen naisystävänsä ja jopa koiransa on saanut oman osansa näistä uhkauksista. Hänen koirastaan on lisäksi tehty aikoinaan perättömiä eläintensuojeluilmoituksia paikalliselle poliisille. Vihamiesten sabotaasit on kuitenkin annettu mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Inspiraation lähteenä Kärkkäisellä on toiminut niin rääväsuuksi tituleerattu räppäri Petri Nygård sekä Pasiradiosta tunnettu videobloggari Pasi Viheraho. Piirteitä molemmista herroista on kyllä havaittavissa myös Pottukoiran videoissa – tätä ei käy kieltäminen!
Miksi Pottukoira on noussut niin suureen suosioon?
Monet ovat ehtineet vuosien varrella kysyä varmasti jo useampaan otteeseen, miksi ihmeessä Kärkkäisen kaltainen rääväsuinen keski-ikäinen mies on noussut niin suureen suosioon omituisilla videoillaan. Jos jotain on syytä tuoda aivan ensimmäisenä esille Kärkkäisen mediasisällöstä, on se, että miestä voidaan tietyllä tapaa luonnehtia jopa arkisten videoblogien edelläkävijäksi. Esimerkiksi tänä päivänä nuoren kansan suosiossa olevat höpöttelyvideot, joissa ihmiset vuodattavat elämänsä ylä- ja alamäkiä, löytyy sosiaalisesta mediasta pilvin pimein, mutta Kärkkäinen itse on ehtinyt tehdä tämäntyyppisiä videoita jo yli vuosikymmenen ajan.
Juuri videoblogit sekä Youtubessa että sen ulkopuolella ovat nostaneet 2010- ja 2020-lukujen aikana julkisuuteen sellaisia ihmisiä ja kasvoja, jotka tuskin ilman sosiaalisen median kantavaa voimaa olisivat saaneet yhtä laajaa näkyvyyttä. Kärkkäisen suosion syyt lienevät siltikin erittäin mielenkiintoisia, vaikka suosittujen vlogien joukkoon mahtuu jos jonkinmoista kulkijaa, eivätkä läheskään kaikki edes some-ystävällisemmästä päästä.
Videobloggaajilla on tänä päivänä varsin ristiriitainen maine. Toisaalta osa kuvittelee, että kyseessä on helppo työ, josta tienaa heti miljoonia. Toiset taas leimaavat videobloggaajat laiskoiksi idiooteiksi, joista ei olisi oikeaan työtön. Totuus vloggaajien taustalla on kuitenkin se, että sisällöntuotanto edellyttää sekä tietoteknistä osaamista että lavakarismaa. Tylsät videot eivät vedä seuraajia puoleensa, joten Pottukoiran videoissa on oltava jotakin, mikä on saanut kymmenet tuhannet ihmiset seuraamaan miehen edesottamuksia.
Olisiko Pottukoiran videoiden suosion taustalla sitten kyse nimenomaan Kärkkäisen karismasta ja tietoteknisistä taidoista? Mies on kertonut joutuneensa työttömäksi ATK-alalta, joten voisi hyvin kuvitella, että mies on kätevä käsistään, eikä videoiden muokkaaminen ja editoiminen ole uusi juttu. Entäpä sitten karisma? Monet voivat olla varmasti samaa mieltä siitä, että Pottukoira ei omaa Hollywood-lookia, eikä oikeastaan vaikuta muutenkaan puheiltaan sellaiselta, joka tekisi mitä tahansa noustakseen maailmanmaineeseen Kardashianien klaanin tavoin.
Umpisavolainen mies, joka vetää kymmenien päivien kännit, polttaa tupakkaa, höpöttelee omituisia ja kiroilee kuin vanha merikarhu – tällainen ajatus ei varmasti suurimmalla osalla tule mieleen kymmeniä tuhansia katsojia puoleensa vetävästä vloggaajasta. Tietynlaiseen kulttimaineeseen nousseessa miehessä on kuitenkin jotakin, joka saa ihmiset katsomaan hänen toilailujaan aina uudelleen ja uudelleen.
Suomessa hölmöilijöiden suosiolle on aina löytynyt kysyntää ja Duudsonit ovat tästä hyvä esimerkki. Pottukoiran anekdootit tarjoilevat seuraajille täysin sensuroimattomia videoita sekä 24/7-livestriimejä, joiden kautta ihmiset pääsevät seuraamaan miehen toilailuja niin Suomessa kuin Thaimaassa. Spurgu-TV:n alkoholinhuuruinen sisältö ja Pottukoiran omituiset höpötykset ovat erinomainen esimerkki viihteestä, josta monet suomalaiset omituisesti nauttivat.
Olisiko yksi salaisuus Pottukoiran suosioon myös savolaiselle miehelle luonteenomainen leppoisuus, arkisuus ja yksinkertaisuus? Miehen höpötykset tulevat suoraan hänen sisimmästään sensuroimattomana, mutta aitona. Tietyllä tapaa Kärkkäinen varmasti osaa myös kertoa tarinoita ja temmata kuulijan mukaansa. Häikäilemättömän räikeät naisseikkailut ja tarinat eeppisistä ryyppyreissuista eivät ole kaikkien mieleen, mutta toisaalta, kun tarina tulee toisen suusta, siihen voi samaistua omassa hiljaisuudessaan nolaamatta itseään. Parrasvaloissa seisova Kärkkäinen nostaa monien suomalaisten miesten kohtaamat elämän ylä- ja alamäet esille itse siitä nolostumatta.
Miksi Pottukoira kiinnostaa myös sanomalehtiä?
Vaikka täysin yksinoikeudella pelkästään viihteeseen perustuvat sanomalehdet, kuten Seiska ja Como, seuraavat säännöllisesti Pottukoiran edesottamuksia, myös enemmän asiasisältöön keskittyvät sanomalehdet ja mediat, kuten Iltalehti, Iltasanomat, Savon Sanomat ja Yle ovat uutisoineet Pottukoiran seikkailuista – toki ei yhtä sensaatiomaiseen tapaan.
Laajemman median kiinnostus Pottukoiraa kohtaan onkin herättänyt monia kysymyksiä. Miksi ihmeessä Kärkkäisen elämä ja sekoilut sosiaalisessa mediassa kiinnostavat tämäntyyppistä mediaa? Esimerkiksi Savon Sanomat kohtasi runsaasti kritiikkiä ja kysymyksiä yleisön keskuudessa siitä, miksi arvostettu lehti julkaisisi jutun Pottukoirasta tämän juotua 42 päivää putkeen. Savon Sanomien juttu julkaistiin sekä netissä että painetussa lehdessä.
Siinä mielessä Savon Sanomien päätös tehdä juttu Pottukoirasta lienee ollut fiksu veto, että artikkeli veti heti puoleensa vilkasta keskustelua, mikä puolestaan edisti myös Savon Sanomien näkyvyyttä. Samaan tapaan kuin ihmiset kyseenalaistivat koko Pottukoiran olemassaolon, kyseenalaistivat he myös Savon Sanomien motiivit julkaista jutun “turhasta julkkiksesta”.
Luonnollisesti savolainen lehti halusi keskittää juttunsa savolaisten ihmisten tekemisiin, ja kiuruveteläinen Kärkkäinen olisi tästä syystä voinut olla ymmärrettävä valinta haastateltavaksi. Myös Savon Sanomat tiedosti, että uutisartikkeli humalassa sekoilevasta keski-ikäisestä ja työttömästä miehestä tuskin herättäisi pelkästään positiivista vastaanottoa, mutta toimituksen mukaan uutisointi tähtäsi myös rikkomaan kaavoja, joita perinteinen media on vuosikymmenten ajan ehtinyt kangistamaan.
Savon Sanomat puolustikin päätöstään toteamalla, että ihmisillä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Toimituksen mukaan artikkelissa pyrittiin taustoittamaan rappiotubettamisilmiötä sekä sitä, missä aikuisten vastuu kulkee lasten ja nuorten suhteen, sillä Pottukoirasta riippumatta sosiaalinen media on täynnä sensuroimatonta ja lapsille haitallista materiaalia.
Spurgu-TV – Pottukoiran enemmän tai vähemmän kiusalliset seikkailut
Pottukoiran elämästä ja urasta puhuttaessa on vaikeaa jättää huomiotta miehen perustamaa Spurgu-TV:tä, jonka nimi paljastaa aika helposti, mitä kaikkea kyseinen kanava tuo tullessaan. On varmasti sanomattakin selvää, että tämä ei ole kanava, jota striimataan lapsiperheissä lauantaina aamulla kello kahdeksan!
Spurgu-TV:n ensimmäinen kausi sai lievästi sanottuna legendaarisen alun, sillä kaudessa kuvattiin Kärkkäisen henkilökohtaista haastetta aloittaa mahdollisimman pitkä ryyppyputki. Kärkkäinen lienee ollut sanojensa mittainen mies, sillä putki venyi terveyden kustannuksella lopulta 42 päivän mittaiseksi. Subathon-nimellä kulkevan striimimaratonin aikana kaikki kommellukset tallennettiin luonnollisesti Spurgu-TV:n livelähetykseen, josta seuraajat niin Suomessa kuin muualla maailmassa saivat (tai joutuivat) kuunnella miesten omituisia höpinöitä maailmanmenoista.
Legendaarinen ensimmäinen kausi sai luonnollisesti vertaisensa jatkon, sillä kakkoskaudella Kärkkäinen suuntasi nenänsä kohti suomalaisten paratiisia, Thaimaan Pattayaa, jonne uskolliseksi apulaiseksi lähti miehen ystävä, joka tunnetaan nimellä Ari. Lehdistä erityisesti julkkisten edesottamuksista kiinnostunut Seiska seurasi miesten trooppista reissua ja omituista sekoilua varsin tiiviisti. Matkaan kuului luonnollisesti alkoholia, naisia ja muita ei-niin-kauniita seikkailuja sekä huhuja myös laittomien huumaavien aineiden käytöstä, jotka Kärkkäinen itse kuitenkin jyrkästi kieltää.
Kärkkäisen ja Arin seikkailut lienevät kiusallisen kliseinen esimerkki joidenkin suomalaisturistien käytöksestä Pattayan auringon alla. Live-lähetyksissä katsojat ovat päässeet seuraamaan alkoholinhuuruisten seikkailujen lisäksi hirvittäviä krapuloita, sairaalan joutumista sekä riidanhaastamista. Omituiset sekoilut keräsivät kuitenkin nopeasti tuhansia seuraajia ja live-chatissa miesten edesottamuksia kommentoitiin aktiivisesti.
Pottukoiran edesottamukset – kotiin tunkeutuneiden rikollisten uhrista aina Poliisihallituksen valvovan silmän alle
Sensuroimattomat livelähetykset ovat luonnollisesti esittäneet Kärkkäisen elämää niin hyvässä kuin pahassa valossa. Vaikka yleisesti ottaen mies ei ole hyväkäytöksisen herrasmiehen esikuva muutenkaan, on mies joutunut vuosien saatossa muutaman suuremman kohun jalkoihin sekä omilla toilailuillaan että muiden aiheuttamana. Seuraavaksi uppoudumme näihin tapahtumiin hieman tarkemmin.
Irtokarkkeja ja pizzantäytteitä paljain käsin
Edes Iisalmen Citymarket ei ole välttynyt Kärkkäisen toilailun kohteeksi joutumiselta, sillä yksi tuoreimmista Kärkkäisen seikkailuihin liittyvistä kohuista on somessa laajasti levinnyt lyhyt video Pottukoiran livestriimistä, joka on herättänyt yleisön keskuudessa paljon negatiivisia reaktioita. Videossa Kärkkäinen vierailee Iisalmen Citymarketin irtokarkkiosastolla ja videossa näkyy, kuinka hän kahmii karkkeja irtokarkkilaatikosta ilman kauhaa. Samalla mies naureskelee omasta mielestään vitsikkäälle tempulleen ja viittaa esimerkiksi puheissaan siihen, että hän on kosketellut samoilla käsillä myös muita ruumiinosia.
Sosiaalisessa mediassa levinnyt video on tullut myös Iisalmen Citymarketin kauppiaan tietoisuuteen. Tiedon kantauduttua kauppiaan korviin kaupan irtokarkkiosasto suljettiin hetkellisesti kauppiaan päätöksestä. Kärkkäisen tempauksia aktiivisesti seuraava Seiska otti tapauksen johdosta yhteyttä Iisalmen Citymarketin kauppiaaseen Harri Piipposeen. Piipposen mukaan kauppias sai tiedon ilkivallasta heti samana iltana. Tapauksen johdosta kaupan valvontakamerat tarkastettiin ja videomateriaalin perusteella irtokarkkiosastolta on poistettu sellaiset karkit, jotka voisivat kauppiaan mukaan olla kelvottomia myyntiin.
Tuoreruoan käpälöinti ei Suomessa ole yleisesti ottaen yleistä, mutta samankaltaisista tapauksista on uutisoitu myös aikaisemmin esimerkiksi tapauksessa, jossa porvoolainen Jarmo joutui kaupan vartijan pidätettäväksi napattuaan paistopisteestä kaksi pasteijaa ilman, että olisi käyttänyt tähän tarkoitukseen suunnattuja pihtejä. Kauppiaat pyrkivätkin suhtautumaan tällaisiin tapauksiin varsin vakavasti, sillä kyseessä on sekä asiakkaiden turvallisuus että hygieenisyys. Kaupoissa vierailevat ihmiset olettavat ja toivovat, että ruoka, jonka he kaupasta ostavat, täyttää kaikki tarvittavat hygieniavaatimukset. Uutisoinnin mukaan Iisalmen Citymarketin kauppias ei kuitenkaan ole nostanut syytettä Kärkkäiseen liittyneestä tapauksesta, vaikka asian tiimoilta onkin oltu yhteydessä paikalliseen poliisiin.
Pottukoiran seuraajien ja fanien mielestä kyseinen temppu oli ennen kaikkea törkeä. Kärkkäinen on omien sanojensa mukaan tarjoutunut maksamaan irtokarkit kaupalle takaisin ja maininnut, että vitsailut likaisiin käsiin ovat olleet pelkkä vitsi. Kohun vuoksi mies on kuitenkin joutunut myöntämään julkisesti, että temppu oli tyhmä ja se olisi pitänyt jättää tekemättä.
Samantyyppisen kohun kohteeksi Kärkkäinen oli joutunut Pottukoira-livessään vain kuukausi aikaisemmin, kun hän sai porttikiellon Iisalmessa paikalliseen pizzeriaan, jossa hän oli uutisen mukaan kahminut paljain käsin pizzatäytteitä kiuruveteläisen pizzerian keittiössä. Kärkkäinen oli tuolloin kuvaamassa surullisenkuuluisaa Subathon-maratoniaan, jossa hän joi 42 päivää putkeen.
Kärkkäinen itse pisti tämän edesottamuksen humalan piikkiin ja mainitsee, että humalassa tulee tehtyä tyhmiä asioita. Pizzerian mukaan mies on porttikiellossa, mutta Kärkkäinen itse ehti asian jo kiistää. Hän on kuitenkin saanut porttikieltoja Iisalmessa myös moniin muihin paikkoihin, kuten paikallisiin baareihin, sillä livestriimin lähettäminen ei näissä paikoissa ole sallittua. Myös Iisalmen Tokmanni on ilmaissut, että miehen livestriimit eivät ole tervetulleita kauppaan. Kärkkäinen itse on ollut sitä mieltä, että kyseessä on tuppukylän oma linjaus, sillä isommissa kaupungeissa hänen striiminsä on otettu avosylin vastaan.
Kolme miestä tunkeutuu Pottukoiran taloon kesken livestriimin
Kenties puhutuin käänne Kärkkäisen tapahtumarikkaassa elämässä on ollut tapaus, jossa Subathon-maratonin aikana mies joutui kodissaan rikoksen kohteeksi. Rikos tapahtui Kiuruvedellä syyskuussa 2023. Humalanhakuisen livestriimi-maratonin aikana kolme miestä tunkeutui Kärkkäisen asuttamaan omakotitaloon Kiuruvedellä ja häneltä vietiin tietokone. Tunkeutuminen tallentui videolle ja seuraajat pystyivät kuulemaan, kuinka ikkunoita alettiin rikkoa. Videolla näkyy myös, kun huppupäinen tunkeilija yrittää käydä Kärkkäisen kimppuun.
Yksi tunkeutujista tallentui myös kaupunkikameraan ja myöhemmin poliisi julkaisi kuvan tiedostusvälineissä epäillyn löytämiseksi. Poliisi aloitti tapahtumasta virallisen tutkinnan rikosnimikkeillä törkeän pahoinpitelyn yritys, törkeä kotirauhan rikkominen ja törkeä varkaus. Tunkeutumisen aikana varastettu tietokone löydettiin myöhemmin ja kaikki kolme epäiltyä otettiin kiinni.
Tapaus eteni joulukuussa 2023 oikeuteen asti ja Pohjois-Savon käräjäoikeus totesi kaikkien kolmen nuoren miehen syyllistyneen rikoksiin tuona syyskuisena iltana. Yksi miehistä, 23-vuotias syytetty, sai neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelyn yrityksestä, ja toinen, 22-vuotias, syytetty sai kuuden kuukauden ja viidentoista päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen kotirauhan rikkomisesta ja varkaudesta, sillä kyseinen mies oli varastanut Kärkkäisen tietokoneen. Lisäksi kaikki kolme miestä tuomittiin maksamaan uhrille, eli Kärkkäiselle, 1 000 euroa korvauksia kärsimyksestä.
Syyttäjä oli lähtenyt alun perin vaatimaan kaikille syytetyille tuomioita törkeistä rikoksista, mutta käräjäoikeuden antaman päätöksen mukaan syytetyt olivat syyllistyneet perusmuotoisiin rikoksiin. Motiivina rikoksille on ollut miesten mukaan kosto Kärkkäisen uhittelusta Pottukoiran suorassa lähetyksessä. Miehet olivat kertoneet kuulusteluissa, että Pottukoira oli puhunut kahdesta heistä yhdessä videolähetyksistään. Miehet olivat suuttuneet tästä ja päättäneet kostaa.
Miesten mukaan Kärkkäinen oli kutsunut heidät sisään, mutta Kärkkäinen itse kiistää kutsuneensa heidät kotiinsa. Tunkeutuminen ja ikkunoiden rikkoutuminen tallentuivat Pottukoiran livestriimiin ja luonnollisesti tällainen sisääntulo ei vaikuta siltä, että miehet olisi kutsuttu vapaaehtoisesti sisään. Kärkkäinen itse pääsi pakenemaan tilanteesta, eikä saanut vakavampia vammoja. Tapahtumahetkellä Kärkkäinen oli kotonaan yksin.
Kärkkäinen on joutunut häirinnän kohteeksi aikaisemminkin. Hän on kertonut, että hänen ikkunastaan on heitetty tiiliskivi sisälle. Uhkailut ja itse rikoskaan eivät ole saaneet Pottukoiraa hiljenemään, mutta rikosta ja tuomiota seurannut “loma” Pattayalle lienee tietyssä mielessä toiminut myös hermolomana kaiken tapahtuneen jälkeen.
Pottukoira – vuokranantajien kauhuko?
42 päivän ryyppyputkensa aikana Kärkkäinen striimasi Subathonia vuokratusta omakotitalosta, josta vuokranantajat toivat julkisuuteen sotkun, jonka Kärkkäinen oli heidän mukaansa jättänyt jälkeensä. Tapahtumat, jotka omalta osaltaan johtivat poismuuttoon, ovat lähes yhtä vauhdikkaat kuin Kärkkäisen livestriimitkin, sillä lokakuussa 2023 kolme huppupäistä miestä tunkeutui Kärkkäisen taloon rikkoen ikkunat ja käymällä Kärkkäisen kimppuun kesken kaiken hänen Subathon-striiminsä aikana.
Tapahtumat tallentuivat osittain Kärkkäisen striimiin, jossa näkyy selkeästi, kun huppupäinen mies lähestyy ulkona savuketta polttavaa Kärkkäistä ja yrittää lyödä häntä. Kärkkäinen itse pääsi pakenemaan paikalta. Miesten tunkeutuessa sisään esimerkiksi ikkunoita rikottiin, mutta sittemmin vastuu korjauskulujen maksusta on aiheuttanut vuokralaisen ja vuokranantajan välisiä erimielisyyksiä.
Kärkkäisen mukaan hänen äitinsä saapui tekemään loppusiivouksen asuntoon, kun tämä itse oli muuttamassa sieltä pois. Kärkkäisen mukaan hän oli niin kiireinen muuttonsa suhteen ja pyysi sen vuoksi apuun äitinsä, joka miehen sanojen mukaan on myös parempi siivoamaan. Vuokranantajan puoliso, Vilho-nimellä esiintyvä mies, puolestaan kertoi, että sotkuisesta asunnosta on jätetty rikosilmoitus, mutta poliisilta ei ole saatu virallista vahvistusta rikosilmoituksen tekemisestä.
Jos vuokranantajan puheisiin on uskominen, Kärkkäinen ei välttämättä ole oikea unelmien vuokralainen. Jos yhden lauantai-illan juhlat asunnossa voivat saada varsinaisen sekasotkun aikaan, moni voi pelkästään kauhistella ajatuksella siitä, mitä 42 päivän ryyppyputki voi teettää. Vilhon mukaan vuokranantajat ovat tietoisia Kärkkäisen livelähetyksestä ja sotkun jäljiltä esimerkiksi talon seinien tapettia oli revitty ja ihmisen ulosteita oli löytynyt ympäri taloa.
Entisen vuokralaisen ja vuokranantajien välille nousi useita erimielisyyksiä siivouksen tasosta, talon todellisesta kunnosta sekä siitä, kenen vastuulla mitkäkin siivouskulut olivat. Siinä missä Kärkkäinen vannoo, että talo oli luovutuskunnossa, vuokranantajan kertoman mukaan todellisuus olisi täysin päinvastainen. Vuokranantajien mukaan lasku loppusiivouksesta on kuitenkin lähtenyt Kärkkäiselle.
Oudot puheet laittoman huumausaineen käytöstä
Kärkkäinen ei suinkaan lepää lomallakaan, vaan aloitti kohutun livestriimin ja Spurgu-TV:n toisen osan lomallaan Pattayalla tammikuussa 2024. Livestriimi alkoi heti matkan alkumetreillä ja striimin ajatuksena on ollut kerätä seuraajilta rahaa videolähetyksen jatkamiseksi. Reaaliaikaiseen suoratoistoon erikoistuneen Kick-sivuston kautta striimatut Pottukoira-seikkailut keskittyivät pääasiassa juhlimiseen, riitelyyn ja naisseikkailuihin.
Pattaya-Subathon on Spurgu-TV:n ensimmäisen kauden, eli Pottukoiran 42 päivän ryyppäysputken tapaan suoratoistoon liittyvä maraton, jonka aikana jokainen uusi subi, eli maksava tilaaja pitkittää lähetystä. Subathon on Kick-sivuston kilpailijan, Amazonin omistaman Twitchin, aikoinaan kehittämä konsepti, jolla striimaajat keräävät itselleen seuraajia ja rahaa tuottamalla sisältöä livestriimin kautta. Yleensä Subathon, myös Pottukoiran Pattaya-matkan tapauksessa, alkaa 24 tunnin kellolla, joka lähtee juoksemaan takaperin. Kun aika loppuu, livelähetys loppuu. Ideana on houkutella uusia maksavia subeja lähetykseen, jotta kelloon saadaan lisää aikaa. Myös Pottukoiran tapauksessa Kärkkäisen ja Arin seikkailut Pattayalla ovat kiinnostaneet seuraajia enemmän kuin tarpeeksi, sillä livelähetystä riitti useamman viikon ajaksi.
Kohua seuraajien ja median joukossa on kuitenkin herättänyt erityisesti yksi tietty livestriimin pätkä, jossa Kärkkäinen on paikallisessa baarissa yhdessä ystävänsä Arin kanssa nauttimassa alkoholia, ja Kärkkäisen poistuessa kameran taakse katsojat voivat kuulla hänen keskustelevan tuntemattomaksi jääneen henkilön kanssa englanniksi huumausaineista. Keskustelusta ei saa kunnolla selvää, sillä musiikki soi kovaa ja puhe taustalla on epäselvää. Kärkkäinen itse kommentoi tapausta myöhemmin ja kertoi, että asia liittyi Coca-Colaan, eikä laittomia huumausaineita ole käytetty kertaakaan kannabista lukuun ottamatta, joka puolestaan on Thaimassa laillista.
Sittemmin Suomeen palannut Kärkkäinen on paljastanut, että välit ystävään, paljon Pattaya-videolla esiintyneeseen Ariin, ovat menneet poikki. Syyksi mies on kertonut sen, että liian tiivis yhdessä oleminen kuuden viikon aikana Pattayalla johti useisiin riitoihin ja lopulta välirikkoon, eivätkä miehet ole olleet yhteyksissä palattuaan helmikuun alussa takaisin Suomeen.
Poliisihallitus Pottukoiran kannoilla
Aivan kuin nämä edellä mainitut vaiheikkaat ja värikkäät edesottamukset eivät olisi tarpeeksi, Kärkkäinen on joutunut uransa aikana myös Poliisihallituksen valvovan silmän alle, sillä Poliisihallitus on antanut miehelle virallisen määräyksen ja kehottanut tätä lopettamaan rahapelien mainostamisen 30 000 euron uhkasakolla.
Poliisihallituksen antaman tiedotteen mukaan Kärkkäinen on mainostanut verkkosivuillaan ja sosiaalisen median tileillään ulkomaalaisten nettikasinoiden rahapelejä. Päätöstä Poliisihallitus selittää muun muassa sillä, että mainostaminen on jatkunut Pottukoiran kanavilla pitkään ja että mies on saanut tästä mainostamisesta myös itselleen merkittäviä tuloja.
Poliisihallitus antoi tammikuussa 2024 määräyksen kahdelle sosiaalisen median vaikuttajalle laittomasta rahapelimainonnasta tehostamalla kieltoa uhkasakolla ja tietoon tuli pian, että toinen näistä vaikuttajista oli nimenomaan Jouko Kärkkäinen. Poliisi on ilmeisesti tutkinut tapausta jo pidemmän aikaa ja Kärkkäiselle on esimerkiksi Iltalehden saamien tietojen mukaan tehty edellisvuoden syyskuussa asiaa koskeva selvityspyyntö.
Koska Kärkkäinen ei ollut antanut vastausta selvityspyyntöön, Poliisihallitus teki tämän pohjalta määräyksen, jonka mukaan Kärkkäisen tulisi heti lopettaa ja poistattaa nettikasinoihin liittyvä mainonta sosiaalisen median kanaviltaan ja verkkosivuiltaan. Kärkkäinen oli tätä ennen siirtynyt kirjoille Viroon, mutta myöhemmin Poliisihallitus sai kuitenkin tietoonsa, että mies asui todellisuudessa edelleen Pohjois-Savossa, jonne päätös saatiin sittemmin toimitettua. Poliisihallitus katsoi, että Kärkkäinen olisi pyrkinyt osoitteenmuutoksellaan kiertämään Suomen lainsäädäntöä.
Vaikka ulkomaalaisilla nettikasinoilla pelaaminen ei olekaan laitonta, ulkomaalaisten nettikasinoiden mainostaminen ja markkinointi Manner-Suomessa ja Manner-Suomeen kohdistettuna on laissa kiellettyä. Tämä kielto pohjautuu tämänhetkiseen arpajaislakiin, jonka mukaan Veikkaus Oy:llä on Manner-Suomessa yksinoikeus rahapelien tarjoamiseen, markkinointiin ja mainontaan.
Arpajaislain uudistuksen myötä Poliisihallitukselle on annettu entistä laajemmat oikeudet valvoa ja rangaista ulkomaalaisten kasinoiden mainontaa, jos se kohdistuu Manner-Suomeen. Näistä hyvänä esimerkkinä toimii Poliisihallituksen huhtikuussa 2023 antama markkinointikielto BML Group Limitedille, joka on kasinoalalla erittäin tunnetun toimijan Betsson AB:n tytäryhtiö. Poliisihallituksen tiedotteen mukaan BML Group Limited oli muun muassa hyödyntänyt suomalaisille tunnettuja kasvoja rahapeliensä markkinointiin, joten tämän pohjalta voitaisiin jopa olettaa, että Kärkkäisen mediakanavilla tapahtunut mainonta voisi liittyä myös kyseiseen kasinoon.
Näin Poliisihallituksen tekemän päätöksen pohjalta kaikki Betsson AB:n alaisuudessa toimivat nettikasinot ja vedonlyöntisivustot asetettiin niin kutsutulle mustalle listalle, jolloin kaikki rahansiirrot suomalaisilta pankkitileiltä ja maksukorteilta kyseisten sivustojen pankkitileille estettiin. Tehosteena Poliisihallitus iski vielä pöytään historiallisen 2,4 miljoonan euron uhkasakon. Myöhemmin markkinointikielto kuitenkin poistettiin korkeimman hallinto-oikeuden tekemän päätöksen pohjalta.
Tapaukseen liittyen Kärkkäinen oli julkaissut Pattayalla ollessaan somevideollaan materiaalia, jossa hän mainosti seuraajilleen ilmaiskierroksia ja pelirahaa nettikasinon sivuille. Koska video oli puhuttu suomeksi, voisi myös olettaa, että sisältö oli suunnattu suomenkielisille seuraajille, joista suurin osa mitä todennäköisimmin myös oleskelee Manner-Suomessa. Vaikka Kärkkäisen kirjat olivatkin tuolloin virallisesti Viron maalla, Poliisihallitus mielsi, että kyseinen sisältö oli suunnattu nimenomaan Suomeen. Lisäksi, koska Pottukoiran somekanavilta löytyy kymmeniätuhansia seuraajia, Poliisihallituksen mukaan on myös olemassa painava oletus sille, että Kärkkäinen itse hyötyi tästä markkinoinnista myös rahallisesti.
Mitä uhkasakko sitten käytännössä voisi merkitä Kärkkäiselle? Periaatteessa, jos Kärkkäinen ei lopeta rahapelien mainostamista somekanavissaan, myös Poliisihallituksen asettama 30 000 euron uhkasakko voi astua voimaan. Lieneekö tuo sitten miehelle itselleen sen suurempi summa, sillä Kärkkäinen on aikaisemmin esitellyt muun muassa Tiktokissa käyttötilinsä saldoa, joka oli videossa nähdyn materiaalin mukaan yli 200 000. Osa uskoi jo, että kyseessä lienee Thaimaan bahteissa oleva summa, joka vastaa noin viittä tuhatta euroa. Kärkkäinen itse ehti kuitenkin jo heti perään toteamaan, että kyse olisi euroista.
Jos tämä on totta, voi tietysti olla mahdollista, että Kärkkäiselle ei ole ongelma riskeerata uhkasakon voimaan astumista, sillä yhteistyö ulkomaalaisten nettikasinoiden kanssa voi olla rahakas tulonlähde. Samalla on toki syytä ottaa huomioon, että Poliisihallitus joutui jo kerran syömään sanansa BML Group Limitedin uhkasakon ja markkinointikiellon suhteen, joten voi olla mahdollista, että myös Kärkkäinen onnistuu väistämään tämän luodin.
Huhut varattomuudesta ja ulosottoveloista
Vaikka aikoinaan Ylen tekemässä haastattelussa Kärkkäinen mainitsikin, ettei hänen työllään miljoonia tultaisi ansaitsemaan, mies on ehtinyt esitellä jo moneen kertaan sosiaalisessa mediassa niin käyttötilinsä saldoa kuin arvokkaita ostojaan ja vauhdikasta elämää Pattayan luksusasunnossa. Instagramissa tarkkasilmäiset ovat esimerkiksi voineet huomata, että viime aikoina mies on hankkinut niin auton kuin Playstation 5 -pelikonsolin. Miehen sanojen mukaan ostokset on “ryyppäämällä tienattu”, mikä tekee selkeän viittauksen miehen Spurgu-TV:n Subathoniin, jonka idea perustuu siihen, että seuraajat maksavat saadakseen lisäaikaa livestriimaukseen.
On ymmärrettävää, että somepersoonana Kärkkäisen on ylläpidettävä tietynlaista imagoa siitä, että hänellä menee taloudellisesti hyvin. Monet kansainvälisesti tunnetut somevaikuttajat ja vloggaajat ovat myös onnistuneet tekemään somesisällöllään lähes käsittämättömiä summia ja esimerkiksi tunnetut amerikkalaiset tubettajat, kuten Mcbeast, Jake Paul, Markiplier ja Rhett and Link ovat tienanneet tubettamisella useita kymmeniä miljoonia euroja. Kärkkäisen viimeaikaiset shoppailut ja muistamalla, että mies ei vaikuta tekevän muuta työtä tubettamisen ja somettamisen ohella, antaa omalta osaltaan kuvaa siitä, että mies ei aivan täysin tyhjätasku olisikaan.
Ilmeisesti moni kakku on toki päältä kaunis, sillä Seiskan tekemän selvityksen mukaan Kärkkäisen todellinen taloudellinen tilanne ei välttämättä mahdollistaisi kuuden viikon Pattayan lomamatkoja, uutta autoa saatikka välttämättä edes tiskikonetta. Ilmeisesti Kärkkäisellä on varsin pitkä historia ulosoton suhteen ja kyseisestä rekisteristä löytyi yhteensä 21 eri merkintää, joista pelkästään yksi oli selvityksen tekohetkellä pantu vireille. Tämä tarkoittaisi toisin sanoen sitä, että Kärkkäiselle on todettu joko suppea ulosoton este, eli velallisella ei ole rahallista omaisuutta, jota ulosmitata tai hänet on todettu varattomaksi.
Vireillä oleva merkintä koskee puolestaan maksamatta jäänyttä ennakkoveroa, jota oli kertynyt vajaan 2 500 euron edestä. Lisäksi selvityksestä kävi ilmi, että Kärkkäiseltä on jäänyt maksamatta esimerkiksi opintolainaa, rikesakkoja sekä rikosasiaan liittyviä vahingonkorvauksia. Kärkkäinen itse on kertonut, että velat juontuvat hänen aikaisemmalta uraltaan, jolloin hän pyöritti omaa IT-alan yritystä. Ilmeisesti yrityksen mentyä nurin Kärkkäiselle on jäänyt paljon velkoja maksettavaksi.
Velkojen lisäksi Seiskan selvityksen mukaan Kärkkäisen tulot olisivat olleet esimerkiksi vuodelta 2022 vajaat 12 000 euroa, mutta samalla esimerkiksi Kärkkäisen rahakkaimmat keikat, eli Subathon-maratonit on järjestetty vasta vuosina 2023–2024. Lisäksi Kärkkäinen muistuttaa kaikkia siitä, että jokainen somettaja ei suinkaan tienaa isoja summia. Lisäksi hän on maininnut, että Pattaya-reissun aikana rahaa ehti kulua kuuden viikon aikana 10 000 euron edestä. Thaimaa ja Pattaya ovat yleisesti ottaen suomalaiselle kukkarolle suhteellisen edullinen lomakohde, vaikka Kärkkäinen itse onkin todennut, että Pattaya ei ole hänen mielestään niin edullinen paikka kuin mitä usein kuvitellaan.
Napit vastakkain Kick-sivuston kanssa
Elleivät erimielisyydet vuokranantajan kanssa, rikoksen uhriksi joutuminen, Poliisihallituksen uhkasakko ja tyytymättömät vihamiehet verkossa olisi jo tarpeeksi, vaikuttaisi siltä, että Kärkkäinen on joutunut kohtamaan uusia haasteita uransa puolesta, sillä maalikuussa 2024 Kärkkäisen Kick-sivustolta löytyvä kanava jäädytettiin tilapäisesti pois käytöstä. Kyseessä on siinä mielessä Kärkkäiselle tärkeä alusta, että hänen Subathon-livestriiminsä lähetetään nimenomaan kyseisen sivuston kautta.
Kärkkäisen mukaan tili oli alhaalla kolmen päivän ajan, ja syyksi Kick-sivusto oli antanut sen, että mies oli esiintynyt livelähetyksessä liian vähäpukeisena. Vähäpukeisuus livelähetyksessä taisikin olla kyseessä, sillä lähetyksessä Kärkkäinen esiintyy pelkkä sukka sukukalleuksiensa suojana, ja tästä sivusto veti Kärkkäisen sanojen mukaan herneet nenään.
Kärkkäisen mukaan Kick-sivuston päätös kielii epätasa-arvosta, sillä samaan aikaan naispuoliset somevaikuttajat saavat esiintyä puolialasti verkossa, mutta miespuolisen henkilön tehdessä samaa, siitä rangaistaan. Mies on lisäksi kertonut uudesta aluevaltauksesta aikuisviihdesivusto Onlyfansin osalta, mutta ei ainakaan vielä ole avannut kyseiseen palveluun uutta tiliä. Hän mainitsee Seiskalle antamassaan haastattelussa pitävänsä myös mielessä, että aikuisviihteen tuottaminen Thaimaassa on laitonta, eli Thaimaan reissun aikana Kärkkäistä ei todennäköisesti nähdä vielä tähdittämässä suosittua aikuisviihdealustaa.
Mitä Pottukoiran nykypäivään kuuluu?
Seuraajat pysyvät hyvin kartalla Kärkkäisen viimeaikaisista kuulumisista, sillä mies päivittää säännöllisin väliajoin sosiaalisen median kanaviaan. Uuden Thaimaan matkan suunnitelmat olivat aktiivisesti mielessä, mutta vaikuttaisi siltä, että Kärkkäinen on suunnannut lomamatkalleen uudessa seurassa, sillä välit edelliseltä Pattayan reissulta tutuksi tulleeseen Ariin ovat tulehtuneet. Kärkkäinen on ehtinyt käsitellä miesten välisiä tulehtuneita välejä videoillaan varsin vaikeasanaisesti ja seuraajat eivät ole aivan varmoja siitä, mitä hän on oikein viestillään halunnut välittää. Vaikuttaisi kuitenkin vahvasti siltä, että herrojen välit eivät ole korjaantumassa ainakaan lähiaikoina.
Yhden onnellisen lopun Kärkkäinen on onneksi saanut tapahtumarikkaalle elämälleen, kun hänen taloonsa tunkeutuneet miehet saivat tuomionsa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa alkuvuodesta. Poliisihallituksen esittämä uhkasakko ja markkinointikielto siintävät edelleen horisontissa ja seuraajat jäävät varmasti odottamaan mielenkiinnolla, aikooko Kärkkäinen jatkaa mainontaa, sillä hän ei ole aikaisemminkaan tunnustanut, että olisi lainvastaisesti markkinoinut ulkomaalaisten nettikasinoiden rahapelejä suomalaisille pelaajille.
Yleisö on ollut huolestunut sekä Kärkkäisen omasta terveydestä että siitä, millainen vaikutus miehen sosiaalisen median sisällöllä voisi olla niihin lapsiin ja nuoriin, jotka päätyvät hänen videoitaan katsomaan. Rakkaus Thaimaahan kuitenkin kukoistaa ja mies on bongattu kylmä olut kädessään uudessa seurassa Kick-sivuston livestriimissään, eli Spurgu-TV:n kolmannella kaudella, jonka kohteeksi on merkitty Thaimaan eteläisessä kärjessä sijaitseva Phuket, joka myöskin tunnetaan suomalaisten keskuudessa suosittuna lomakohteena.
Pottukoiran vaiheikas elämä ja ura – yhteenveto
On sanomattakin selvää, että Jouko Kärkkäisen, eli Pottukoiran elämä ja ura on ollut täynnä vaiheikkaita sekä enemmän ja vähemmän viihdyttäviä sattumuksia. Lapselliset sekoilut paikallisissa yrityksissä eivät ole herättäneet seuraajajoukossa kovinkaan paljon ihastusta, mutta samalla miehen humalaiset höpinät, päättömät pohdinnat ja kiusallisen suomituristimaiset sekoilut Pattayalla ovat jaksaneet viihdyttää monituhatpäistä joukkiota jo pitemmän aikaa.
Sisällöntuotannon ja tubettamisen ohella mies on ehtinyt elää vuosien varrella myös täysin tuiki tavallisen kiuruveteläisen miehen elämää menemällä naimisiin ja tulemalla isäksi. Kovana kalamiehenä tunnettu Kärkkäinen viettää vapaa-aikaa kalastelemalla ja rentoutumalla kotipaikkakuntansa järvimaisemissa. Sittemmin avioliitto on ajautunut karille ja villin sinkkumiehen elämä on ottanut vallan erityisesti Thaimaan trooppisilla kaduilla, mutta saman simppelin savolaisen miehen elämän puolesta mies edelleen videoissaan liputtaa.
Ihmiset ovat joutuneet kysymään moneen kertaan, miten ihmeessä on mahdollista, että juuri Pottukoiralla on kymmeniä tuhansia seuraajia sekä videoita, joita on katseltu miljoonia kertoja, koska onhan se totta, että sosiaalisessa mediassa olisi tuhansia muita piileviä kykyjä omaavia ihmisiä, jotka osaavat laulaa, säveltää, tanssia tai tekevät muulla tavalla arvokasta työtä auttamalla, lahjoittamalla ja uudelleen rakentamalla. Loppujen lopuksi sosiaalisessa mediassa juuri seuraajat kuitenkin päättävät, kenestä tulee yhdessä yössä tähti ja kenestä ei.
Tabascoa juomalla, tupakkaa polttamalla ja toinen toistaan härskimpiä asioita pohtimalla Kärkkäinen on Pottukoira-nimellään kuitenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kerännyt itselleen mainetta, jonka vuoksi hänet tunnistetaan niin ympäri Savoa kuin koko Suomessakin. 42 päivän ryyppyputki jäänee historiankirjoihin, vaikka monet sitä vastustavatkin. Kenties Pottukoiran videot eivät ole yhteiskunnan kannalta tärkeässä asemassa, mutta ne näyttävät viihdyttävän useampaa ihmistä.
On sanomattakin selvää, että Pottukoiran tekemiset eivät sovi nuorten silmille, sillä esimerkki, mitä mies videoissaan näyttää, on lyhyesti sanottuna huono. Pottukoirasta on kuitenkin kasvanut valtava someilmiö niin Pohjois-Savossa kuin sen ulkopuolella. Häirintä ja uhkailu, jota Kärkkäinen on uransa aikana joutunut kokemaan, näyttää yleisölle kuitenkin myös sosiaalisen median ja julkisuuden nurjan puolen. Olipa mies sitten miten ärsyttävä kameran takana, eivät sanotut sanat koskaan oikeuta ketään murtautumaan toisen ihmiseen kotiin ja pahoinpitelemään tätä.
Vaikuttaisi vahvasti siltä, että Kärkkäisen livestriimit ja Thaimaan matkat eivät ole ainakaan lähiaikoina katoamassa katsojien verkkokalvoilta. Nykyisin tubettajana ja vloggaajana leipänsä tienaava Kärkkäinen onkin kunnostautunut sometuottajan roolissaan yli kymmenen vuoden ajan, joten miestä voisi tietyllä tapaa kutsua jo alansa ammattilaiseksi. Vaikka maine onkin miehellä varsin kyseenalainen, häntä ihaillaan ja halveksitaan samaan aikaan. Kärkkäinen on toki saanut osansa monien somevaikuttajien elämää piinaavista hetkistä niin omituisten lahjojen, tappouhkausten kuin häneen kohdistuneen rikoksen muodossa, mutta sitä ei varmasti käy kieltäminen, etteikö tuo hetki vuonna 2013 miehen avatessa ensimmäistä Youtube-kanavaansa, olisi muuttanut hänen elämänsä suunnan täysin.
Onko Pottukoirasta kasvanut tahattomasti sosiaalisen median esimerkkitapaus, jota emme halunneet, mutta jota tarvitsemme? Toki asiaa voi pohtia maailman tappiin asti, mutta on selvää, että yli kymmenen vuotta tubettanut Kärkkäinen tuskin katoaa sosiaalisesta mediasta vielä vähän aikaan saatikka tekee elämäntapamuutoksen parempaan suuntaan erityisesti, kun sisältö, jota hän tuottaa, perustuu nimenomaan huonoihin elämäntapoihin. Niinpä Pottukoira tulee varmasti herättämään monenlaisia tunteita yleisössä niin pitkään, kun hän jatkaa somesisältönsä tuottamista. Ja ne, jotka eivät tämäntyyppisestä sisällöstä ole kiinnostuneita, voivat Kärkkäisen legendaaristen sanojen mukaan “kahtoo uutisia”.